sunnuntai 3. joulukuuta 2017

vähän juoksua ja paljon muuta, marraskuun loppu ja joulukuun alku.

Moi! Joulukuu alkoi. Jotenkin taas tuntuu, että ihan liian pian. Just oli syksy ja nyt lähestytään jo joulua.
Treenit on sujuneet edelleen hyvin. Fiilis on ollut pirteä ja hyvä. Viikon lopulla alkoi vähän tuntumaan väsymys.Töissä oli porukkaa sairaana ja huomasin kyllä loppuviikosta, että kuormitusta tuli enemmän kuin normaalisti. Taas tuntui , että aamu kävelyt ja liikunta muutenkin piti mielen ja kropan virkeänä. Mun työssä päiväkodissa pääsee päivittäin ulkoilemaan ja se on kyllä todella tärkeää minulle. En osaisi olla kokonaan sisätöissä. Tai ainakin se vaatisi totuttelua ja enemmän ulkoilua vapaa ajalla.
Viime viikonloppuna juostiin taas allas seapoolilta.
Mäkin pääsin juoksemaan ja olikin kivaa! 15.5km lenkki n. 10 naisen porukalla. Tällä viikolla juoksin torstaina pukinmäestä 8.3km lenkin takomorunnersin yhteislenkillä.
Oli kivaa vaikka meitä olikin vain kaksi. tehtiin lenkin aikana lyhyitä n. 200-400 metrin vetoja. Muuten vauhti oli aikalailla 7 tienoilla. Välillä vähän kovempaa. Keski vauhdiksi tuli 6.40 min km. Fiilis oli hyvä ja helppo, vaikka liikkeelle lähtö oli tosi takkuista. Toi pimeys ja märkyys on tosi ärsyttävää. Kaverin tai porukan kanssa juokseminen on tosi paljon helpompaa. Tulee lähdettyäkin kun on sovittu. La olin juoksemassa orimattilassa Helinän kanssa jonka tapasin ensimmäisellä allas sea poolin lenkillä. Itse en silloin pystynyt juoksemaan, mutta Käytiin yhdessä uimassa ja kahvilla lenkin jälkeen. Sain kutsun juoksemaan orimattilaan ja sovittiin päivä. Eilen oli tosi kaunis talvinen päivä. Orimattilassa oli -2 kun astuin autosta ulos ja kaunis lumipeite. Juostiin kauniissa maalaismaisemissa ja oli kiva katsella uusia maisemia juostessaan.
Ihana päivä! Muuten viime viikolla kävelin 3 na aamuna 4-5km ja yhtenä aamuna 2.3km. joogaa tein 2 kertaa 30 min kerrallaan. Venyttelyjä ja rullailua 2x 20 min.Kaksi hiit treeniä ja yksi lihaskuntotreeni. Juoksua on tullut siis vain 2x viikossa nyt kahtena peräkkäisenä viikkona, mutta toisaalta ohjelmassa olisi ollut yksi vetotreeni 40 min (tai mäkiä) ja yksi vauhdin tarkkailulenkki 50-60 min ja yksi rauhallinen 50-60 min. mun kummatkin lenkit oli pitempiä kestoltaan. Vetolenkki oli 55.40min ja rauhallinen pakkaslenkki oli 1h27 min. Niinkuin edelliselläkin viikolla oli. Tämä tuleva viikko tulee olemaan juoksun osalta ainakin kevyempi, jos maltan...Mitään revittelyä ei tule olemaan siitä olen varma. Sunnuntaina on tulossa taas yhteislenkki keskustan suuntaan.klo 11.00 Töölön kisahallilta ja suuntana tälläkertaa keskuspuiston hiekkatiet. Vauhti maltillinen ja kesto n. 1h30 min.
Mä oon pitänyt omaa joulukalenteria jo kahtena vuonna ja nyt aloitin taas. Joka päivä blogin fb sivuilla olevassa tapahtumassa ja instagramissa aukeaa yksi liikuntaan tms liittyvä luukku.Käy kurkkaamassa!
Mulla on tänään ollut aika väsynyt ja vetämätön olo ja jätin suosiolla liikunnat väliin. Kävin kummipojan 8v kanssa leffassa katsomassa heinähattu ja vilttitossun. Oli just sopiva tähän päivään. Muutenkin viikonloppuun mahtui sopivasti muutakin kuin liikuntaa. Pe olin työporukan kanssa pikkujouluissa syömässä meripaviljongissa.
Kaunis ja kiva , vaikkakin aika hintava paikka. Oikein maukas lohi annos.
Lauantaina oltiin ystävien luona kyläilemässä. Ja tänään tuo leffa. Kiva viikonloppu siis! Toivottavasti vetämättömyys ei tarkoita tulevaa tautia.. Töissä jyllää vaikka mitä. Nyt meinaan mennä ajoissa nukkumaan ja huomenna alkaakin taas uusi viikko. Kivaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!