torstai 23. marraskuuta 2017

talven odottelua ja viikon treenit

Moi! Syksy on jo pitkällä ja talvi lähenee vääjäämättä, tai mistä se talvi oikein alkaa, en tiedä. Nyt on ollut jo muutamia lumisateita jotka on jääneet maahan. Tosin on sulanut päivän tai kahden jälkeen pois, mutta on päässyt jo näkemään lumen valaisevat vaikutukset. Aamulla on mukavampi lähteä kun ei ole pilkkopimeää. Tosin lumi täällä pääkaupunkiseudulla on vielä ollut märkää, eikä oikeita pakkaspäiviä ole ollut. Silti koen lumisateet kivoina ja odotan innolla talvea lumineen, vesisadetta ja pimeyttä on riittänyt ihan tarpeeksi.
Juoksen läpi talven. Mieluummin juoksen talvella lumisilla teillä ja poluilla, kuin vetisillä ja mutaisilla. Ostin pari vuotta sitten inovin nastakengät nettikirppikseltä ja olen tykännyt niistä. Luulen, että ne palvelee vielä pari talvea ainakin, sen verran hyvässä kunnossa ovat vielä.
Talvivaatetukseen, eikä nastakenkiin ole vielä ollut tarvetta täällä etelä suomessa tänä syksynä juostessa. Jollain lenkillä olen pitänyt merinovillaista villapaitaa takin alla ja jollain lenkillä olen valinnut päälleni paksumman talvijuoksutakin ja onpa kerran ollut pitkät kalsaritkin juoksuhousujen alla. Olen niin kova hikoilemaan, että ennen kunnon talvikelejä on vaikea löytää vaateusta jossa ei tule hiki. Nyt on ollut muutaman kerran sen verran kostea ja kolea keli, että sormikkaat on olleet tarpeen eikä ole joutunut riisumaan niitä kesken lenkin.
Lenkit on sujuneet hyvin. Liikunta on taas tullut arkeen hyötyliikuntoina ja jumppina ja lenkkeinä. Olen ollut pirteä ja energinen. Arkena tarkkailen ruokailujani, enkä herkuttele. Viikonloppuna syön vapaammin, mutta en silloinkaan päästä repsahtamaan täysin. Olo on keventynyt ja turvotus on alkanut vähenemään.Paino on putoamaan päin vaikka hyvin maltillisesti n. 200g viikkotahdilla.
Olen nyt noudattanut juoksuohjelmaa melko tarkkaan, vaikka vähän muokaten. Tässä tämän viikon treenit tähän asti.

Sunnuntai 19.11 klo 12.00 juoksuliikkeen hcr yhteislenkin hitaimman ryhmän veto 7.7km 59 min. oikein ihana ja rauhallinen lenkki töölön kisahallilta keskuspuistoon.
klo 14.15 opaslenkki savelasta osittain asfalttia ja osittain joenvartta hiekkateitä. 1h21 min 9.34km.
Tuli yhteensä melkein 17km ,  tunne tosi hyvä , eikä väsynyt.
maanantai 20.11 aamulla 32 min kävely työmatkalla ja illalla 42 min kävely kaverin kanssa ihastellen lumista luontoa.
ti 21.11 aamulla 32 min kävely työmatkalla ja illalla hikinen hiittreeni.
ke 22.11 aamulla 5km kävely ja päivällä töissä hoitolasten kanssa luistelemassa jäähallissa 1h ( rauhallista luistelua, kannattelua kädestä pitämistä jäältä ylös auttamista yms..) illalla yhteensä 9.5km lenkki josta reilu. 7km opaslenkki.
to 23.11 aamulla aikaisin 32 min aamukävely (2.68km) illalla vielä joku  puolen tunnin jooga tai pilates treenaa kotona.comin kautta.
Ihanaa päästä kunnolla treenaamaan. Tykkään kovasti aamukävelyistä. Lähden vähän aiemmin liikkeelle ja kävelen osan työmatkaa. Herättää kivasti ja antaa virtaa päivään.
Huomenna lihaskuntotreeniä kotona tai salilla ja lauantaina 12km yhteislenkki allas seapoolilta (tuu mukaan! lähtö klo 10.00) sunnuntaina lenkki jossa vetoja. siinähän sitä onkin ohjelmaa. Muuten ei ollakaan suunniteltu viikonloppua, rentoilua ja lepäilyä varmaan luvassa ja hyvää ruokaa.
Nyt alan joogaamaan. Kivaa tulevaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!