Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

laiskuutta vai palautumista maratonilta?

Moi! Sateinen syksy on taas täällä. Onneksi väliin mahtuu kauniita ja lämpimiäkin päiviä. Oltiin viikonloppuna hartolan mökillä, ja Rauli myrsky riehui kyllä aikalailla. Sähköt oli poikki 22 tuntia ja iso koivu kaatui pihan poikki , äitini ehti juuri ja juuri alta pois. Onneksi, äitini rakkaita petunioita lukuunottamatta, mitään ei mennyt rikki eikä kukaan loukkantunut.
Syksyn synkkien ilmojen ohella menen itsekin jotenkin matalalentoa. Tai ainakin juoksu tökkii. En tiedä mikä siinä on, mutta ei huvita yhtään. En ole juossut kuin kaksi lenkkiä maratonin jälkeen. Sunnuntaina oli sovittu lenkki, mutta migreeni pilasi sen. Olen kävellyt, sauvakävellyt , venytellyt ja tehnyt hiit treenejä.
Eli en ole ihan laakereillani levännyt. Jotenkin kuitenkin tulee huono omatunto ja tuntuu siltä, että mun pitäis juosta, mutta en viitsi tai saa aikaiseksi.
Olen ajatellut, että kroppa selvästi tarvitsee lepoa, tai ainakin taukoa juoksusta, mutta silti vaikea antaa armoa itselleen. Maraton on kova mat…

suunto ambit 3 run testissä

Moikka! Täällä taas. Viikko on mennyt levätessä, nivuset on jo ok ja rakkulat alkaa olla myös ok. oikeaan jalkaan on tullut outoa tuntemusta, alkuun nilkkaan ja nyt se on jäänyt jalan ulkosyrjään. Parempi muttei kunnossa. Eilen kävelin 7km. Jalka kiukutteli alussa, mutta turtui sitten ja alkoi tuntumaan normaalilta. Ihanan kaunis ilma ja lämmin! Tänään sauvakävelemään illemmalla. Jospa se tästä lähtisi taas rullaamaan.
Sain testiin suunnon 3 ambit run mittarin. Mä olen tunnetusti totaali pönttö mittareitten ja tekniikan kanssa. Onneksi sain apuja alkuun pääsemisessä suunnon edustajalta hakiessani kelloa. Toki suunnolla on hyvät ohjeet ja huomasin, että aika helppokäyttöinen kello on tälläiselle tumpelollekin. Kello on helppo liittää koneeseen ja move scountista löytyy vaikka mitä. Mä oon niin laiska , että oon käyttänyt kelloa aikalailla perustoiminnoilla ja näytöillä. Mulle on tärkeää, että nään sykkeen, keskivauhdin ja kilsat tai ajan. Kolme näkymää kellotaulussa sopii ja näkyy hyvi…

miniä ja isompaa hcm 2016

Terve! Täällä sitä ollaan väsyneenä ja onnellisena kahden maratonin juoksijana. Sunnuntaina oli viimeinen pitempi lenkki. Vedin takomorunnersin Vantaan lenkin 11.6km.  Oikein kiva porukka ja lenkki.
Ma oli vuorossa aamulenkki Erkun kanssa. Lähdettiin kotoa 6.00 ja 6. 50 olin jo kotona. Rauhallinen ja kiva lenkki n 6km. Noi aamulenkit on mahtavia kaverin kanssa! Yksin on välillä haastavaa motivoida itsensä lenkille.
Tiistaina osallistuin juoksuliikkeen treeneihin. Tosi kivat yhteistreenit melko isolla porukalla pirkkolassa. Onnistuin pitämään vauhdit aisoissa ja tunne treenin jälkeen oli hyvä ja pirteä. Takomorunnersin kehittäjä Miitri teki mulle Takomotraining yrityksensä kautta viiden viikon viimeistelyohjelman maratonille.  Se sopi mulle tosi hyvin, olisin itsekseni treenannut liikaa. 3 lenkkiä viikossa joista yksi pidempi. Tein lisäksi pari kolme kertaa viikossa hiit treenejä ja lihaskuntoa kehon painoilla. Kehonhuoltoa muistin tehdä melko paljon. Viimeinen viikko oli suunniteltuk…

pientä jännitystä ja viimeisen viikon suunnittelua, hcm 2016

Moi!
Nyt alkaa taas jännittää. Viikon päästä on siis vuoden jännittävin koitos, hcm Helsinki city maraton. Viime vuonna juoksin ekan kerran maratonin, just samaisessa tapahtumassa. http://juoksujalkavipattaa.blogspot.fi/2015/08/arkealomaa-ja-hcm-maratoniin.html tuolta voit kurkata viime vuoden tunnelmia valmistautumisesta.
42km on pitkä matka. Niin pitkä ja pelottavakin, etten pari vuotta sitten olisi uskonut koskaan sitä juoksevani. Nyt olen menossa toiselle kokonaiselle ja jännittää kyllä muttei pelota, ei se matka tapa vaan vauhti. Vauhtia olen yrittänyt miettiä. Viime vuonna juoksin maratonin aikalailla puolimaraton treenin pohjalta. Helmikuussa olin juossut kerran 25km mutta muuten en yli 22km. Hyvin jaksoin, pidin vauhdin rauhallisena ja kun oli eka maraton, ajalla ei ollut väliä vaan maaliin pääsyllä. Haaveilin viiden tunnin alituksesta ja 4.53 oli kyllä tosi hyvä aika mulle tuolloin.



Nyt oon treenannut paljon ja maratonia silmälläpitäen. Olen juossut toukokuussa ja kesäkuussa …