maanantai 28. joulukuuta 2015

vuosi 2015 /muistelua ja fiilistelyä

Heipparallaa!! Mieheni ja nuorempi poikani lähti äsken ajelemaan hartolaan mökkeilemään miehen serkun ja hänen poikansa kanssa ja minä jäin kotiin vanhemman pojan kanssa. Erikoista sinänsä, harvemmin mieheni lähtee mihinkään ilman minua, hän kyllä saattaa jäädä kotiin jos minä menen pojan kanssa johonkin. No nautin tästä rauhasta.ajattelin liikkua paljon ja siivota yms mitä sitä nyt keksiikään. Isompi poika tuskin nyt haluaa mitään erityistä touhuta minun kanssa, mutta jos haluaa niin siihenkin aikaa löytyy.
Ajattelin tehdä yhteenvetoa vuodesta ja sen kohokohdista ja mieleenpainuvimmista jutuista. Vuosi on ollut liikunnalisesti runsas ja vaihteleva ja paljon on tapahtunut, tässä parhaita paloja!

siskolle syntyi toinen poika tammikuussa.ihana pikku nyytti on nyt jo "iso" melkein vuoden ikäinen taapero 


osallistuin moniin yhteislenkkeihin metsässä ja asfaltilla, ne on mulle tärkeitä. tässä alkuvuoden vuosaaren polkulenkiltä.

kävin tammikuusta kesäkuuhun aikuisten yleisurheilu koulussa. oli kivaa ja vaihtelevaa.

talvilenkit sipoonkorvessa oli ihania.

kpk 24/7 sivuilla oli tapahtumia aina välillä ja osallistuin ja järjestin yhteislenkkejä jonkin verran. tässä pisin tohon mennessä tekemäni lenkki 26km!! mahtifiilis !! juostiin muutaman hengen porukalla keskustassa ja menikin suht helposti kun porukassa juostiin.


olen käynyt hieronnoissa pitkästä aikaa tänä vuonna. tekee muuten hyvää!

kaksin karkuteillä.käytiin tänä vuonna pitkästä aikaa kaksin miehen kanssa hotelli reissulla tampereella.muutenkin ollaan otettu omaa aikaa enemmän kuin pitkiin aikoihin. vaikka pojat on isoja, yhteinen aika miehen kanssa on tärkeää ja mukavaa.


pirteät tytöt. ollaan käyty Erkun kanssa usein aamulenkeillä noin 6 aikaan aamulla. nämäkin jatkuu.

41v synttärit vietin oulunkylän radalla vetoja tehden.petra ja jonna oli mukana.

opaslenkit on tulleet säännölleksi osaksi harjoitteluani. ihanan sarin kanssa on kiva juosta eri pituisia lenkkejä.

tämä söpöläinen vieraili meillä usein.on muuten hyvä juoksu ja kävelykaveri. aina valmis mukaan.

eka puolimaraton.tosi mukava reitti ja hyvä fiilis!2.15 ja rapiat eli tavoitteeseen pääsin.

vanhempi poika pääsi hyvillä papereilla peruskoulusta.hän paransi tosi paljon viimeisenä vuonna ja pääsikin haluamalleen putkilinjalle.

mökkeiltiin melko paljon hartolassa tänä kevät- syksy kautena.mukava paikka ja sieltäkin löytyy hyvät lenkki reitit!

olimme mun siskon perheen ja isäni ja äitini kanssa pärnussa.oli kiva reissu. 

järjestin muutaman yölenkin kpk 24/7 sivuilla.oli kaunista ja ihanaa nähdä helsinki yövalaistuksessa.

kummityttöni meni naimisiin elokuussa ja häät oli kauniit. tässä ylpeä kummitäti kummityttönsä kanssa.

maratonin puolivälissä, tuntui ihanalta kun oli tuttuja kannustamassa.ilma oli ihana ja kaikki sujui hyvin!

mä tein sen!!!!!mä olen maratoonari!!!tää on varmasti ykkönen tän vuoden jutuista!!!!!!! 4.53 aikakin oli parempi kuin toivoin.

tallinnan puolimaraton oli kiva reitiltään , mutta kärsin vatsakrampista suurimman osan matkaa. todennnäköisesti mun kroppa ei ollut ihan palautunut maratonilta josta oli vain 4 viikkoa. enkka parani kuitenkin 4 min eli uusi enkka 2.11

isäni täytti 70 vuotta ja juhlistimme sitä hämeenlinnassa kylpyläviikonlopulla. oli kiva viikonloppu koko perheen kera.

marrasputki toista kertaa läpi.juoksin joka päivä väh 25 min. kilsoihin en ollut tyytyväinen, mutta siihen kyllä että jaksoin koko putken..
joulujuoksussa hyvää tekemässä joulukuun sateessa.tärkeä kaveri naapurista Susanna jonka kanssa kuluneen vuoden aikana ollaan enemmän tutustuttu ja ystävystytty ja löydetty yhteistä aikaa liikunnalle.



Mahtava vuosi pian takana. juoksua on tullut 1357km ja vähän vielä varmaan tulee lisää.Kävelyä on tullut reilut 550 km ja pilatesta ja zumbaa sekä pyöräilyä ja sauvakävelyä yms kivaa on tullut tehtyä mukavasti tänä vuonna.Aikalailla pääsin tavotteisiin. 2 puolimaratonia niinkuin suunnittelin ja maratoni tuli siihen extraksi kun voitin osallistumisen hcm maratonille veikkauksen kisasta. Olikin muuten hieno kokemus toi maraton!!!Tunteet oli kyllä herkillä monta päivää ton jälkeenkin. Aktioissa en ole itse kisannut tänä vuonna, ensi vuonna kyllä taas raastamaan.
Mukavaa loppuvuotta!!!!palaan vielä suunnitelmien /haaveiden ja tavotteiden tiimoilta lähipäivinä.

2 kommenttia:

  1. Hyvän koosteen oot tehnyt kuluneesta vuodesta :) Joulujuoksu oli kokemuksena ihan mieletön ja olen iloinen siitä, että olen saanut susta ystävän ja lenkkikaverin <3 <3

    VastaaPoista
  2. joulujuoksu oli kiva, vaikkakin mun flunssa latisti vähän fiilistä.on tosiaan kiva kun on ystävä ja liikuntakaveri naapuristossa..jatketaan samaan malliin!

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!