sunnuntai 8. marraskuuta 2015

(marras)putki jatkuu

oikein mukava viikonloppu takana. Pe lähdin aamulla lenkille vaikka väsytti ja laiskotti todella paljon.
Onneksi lähdin rauhasssa lönköttelemään, fiilis nousi lenkin aikana . 6.55 ja 45 min. Eli menin pitemmän kuin olin suunnitellut. Marrasputkessahan päivän minimi lenkki on 25min.
Pääsin töistä vasta lähellä puolta kuutta ja onnekseni olin aamu lenkin jälkeen ehtinyt tehdä siskonmakkarakeiton valmiiksi. Illalla käytiin naapurin susannan ja hoitoon tulleen koiran kanssa 4.5km iltalenkki kävellen.
La aamuna treffattiin susannan kanssa ja mentiin koiran kanssa kävelylle metsään. 3km 37 min. Mentiin osittain todella jyrkkiä nousuja, tosi kiva uusi puoli lähimetsästä.
Lenkin jälkeen vein koiran kotiin ja lähdettiin susannan kanssa lenkille , minä juosten ja susanna pyörällä. Susannalla on ollut pitkäkestoista flunssaa ja hän ei saa nostaa sykkeitä korkealle, siksi hänen juoksut on vaihtuneet vähäksi aikaa kävelyyn ja pyöräilyyn, muutaman päivän totaali levon jälkeen. Musta on mukava juosta seurassa, siksi oon tyytyväinen kun susanna suostuu lähtemään pyörällä mun kaveriksi. 6.9km ja 47.28 min. Keskisyke 152 eli rauhaisa vähän alle pk alueen lenkki.
Kotona mua odotti miehen paistamat quesilladat. Eli brunssilla mentiin la aamu. Kävästiin yhden yön pyrähdyksellä kaverien mökillä tampereen lähellä kun mies lupasi korjata heidän mönkijänsä.
Aamulla puoli kymmenen lähdettiin jo kotiin takaisin.

Tein kotona isälleni jugurttikakun. vietiin se kun käytiin syömässä vanhempieni luona. Tein myös pika lenkin juosten pk ylärajalla, tai niin yritin, mutta lopputulos oli kuitenkin 162 keskisyke. vk raja on 178. 4km ja 26 min.kiva ja reipas sadelenkki.
Marrasputki sujuu hyvin. 8 päivää ja 9 lenkkiä ja 52.9km saldona. 2 huonoa tai ainakin alussa vaikeaa lenkkiä ja loput melko helppoja ja mukavia .
Tykkään seurata sykerajoja ja katsella miten ne päivittäinkin vaihtuu...välillä syke ei nouse helposti, toisinaan joutuu menemään paljon hiljempaa , ettei sykerajat pauku.
Uusi viikko taas alussa. Katsellaan mitä se tuo tullessaan. Huomenna jonkinlaista lenkkiä tulossa, ajatuksena n.8km tai pitempi..Saa nähdä mikä fiilis.
Mukavaa viikkoa teillekin !



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!