Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

hiljaiseloa

Jatkuvan laukkaamisen jälkeen, musta tuntuu, että takki on jotenkin tyhjä jalat tönköt ja ei oikein huvita. Oon käynyt kerran viikossa zumbassa ja kerran viikossa pilateksessa ja parilla pikku lenkillä hölkäten ja kävellenkin joitakin. sunnuntain opaslenkillä rauhallisella 8 min km tahdilla 8km tuntui helpolta ja hyvältä. oli ihana jutella ja katsella kuumailmapalloja,  ratsastajia ja tyyntä vantaanjokea. Opaslenkillähän minun tekemät huomiot ympärillä tapahtuvasta on tärkeitä ja muodostaa näkövammaiselle juoksijalle kuvan tapahtumista.
Maanantaina mentiin yhden juoksukaverin kanssa pikku lenkille hakunilaan, mutta mun jalat oli tönköt ja muutenkin fiilis oli tukkoinen. Lopetettiin lenkki vähän kesken. 5.5km 7.10 min km vauhdilla ja silti olin ihan poikki. Ihan tyhmä lenkki.
Zumba jäi tältä viikolta vanhempain illan vuoksi. Pilates oli muuttunut kehonhuolloksi, mutta sekin teki terää. Kävely ennen tuntia oli hyvä ja jalatkin oli taas yhteistyökykyiset. Torstaina tein ihanassa auringo…

tallinnan puolimaraton 2015, enkkaa pukkaa..

Noniin! se on sitten hurja kuukausi päätöksessä, 4viikon aikana eka maraton hcm:llä 10km midnight runissa ja tallinnassa puolikas eilen.Tuntuu vähän siltä, että tapahtumatahtia pitää hetkeksi hellätä ja treenailla rauhaisaan tahtiin.
Mähän onnistuin telomaan viikko sitten käteni kun pirttipenkki keikkasi ja käsi jäi alimmaiseksi.Ranne vääntyi ja venähti, onneksi ei pahempaa. Sairaslomalla olin koko viime viikon. Pienet näpertelyt on vieläkin vähän haastavia, mutta hyvin jo toimii.Kävin loppuviikosta ekalla lenkillä lauantain jälkeen ja ideaaliside auttoi rannetta pysymään paikallaan ja juoksu tuntui hyvältä. Juoksin rauhallisen 5km johon kuului 7x n 80m vetoa.

La lähdettiin tallinnaan kpk 24/7 porukasta koostuneella kokoonpanolla. Matka sujui mukavasti höpötellen ja toisiimme tutustuen. Samalla ryhmämatkalla meitä oli 9 ja vajaa 10 muutakin ryhmäläistä tavattiin ruokailun tai avajaisten puitteissa.Hauska oli nähdä porukkaa livenä,vaikka monet tuntuvatkin jo valmiiksi tutuilta fb:n kau…

sihinää,puhinaa ja ilman pidättelyä (1. kerta pilateksessa)

Syksy alkoi  sateisena ja uusien harratusten aloittamisella. Jätin yleisurheilun pois ja aloitin eilen zumban. Vaihtelua pitää saada ja mentiin naapurin susannan kanssa zumbailemaan pitkän tauon jälkeen. Oli hikinen ja hauska tunti. Vetäjä oli selkeä ja innostava. Tosi hyvää vaihtelua juoksutreeneihin.
Tänään oli vuorossa mulle täysin uusi laji, pilates. Käytiin päivällä susannan  kanssa juoksemassa rauhallinen 6km eli enkka susannalle yhteen pötköön juostussa matkassa, entinen enkka oli 4km. Vielä olis jaksanut, mutta jätettiin hautumaan.
Illalla sateli ja lähdettiin kävelemään sateenvarjojen kanssa kohti pojan koulua jossa tunti oli. Kurkkasin omaa kuvajaistani naapuritalon oven lasista ja meinasin kuolla nauruun kun huomasin jalkojeni muistuttavan apuva herran koipia. Mulla oli jalassa mustat  löysät polvipituiset gollege housut ja pinkit kompressio säärystimet.
iltalehti.fi
Apuva herran lookissa sitten suuntasin pilatekseen ekan kerran elämässäni. Vähän jänskätti. Haettiin pilates…