maanantai 3. marraskuuta 2014

aamulenkillä uuteen viikkoon!

aamulla kello soi ennen seiskaa,vaikka menin puoli kymmeneen töihin,oli siis lenkkiaamu!no oikeasti en ollut riemuissani vaan mieli olisi tehnyt jatkaa unia peiton alla.join kupin kahvia ja nappasin juomapulloon laimeaa urheilujuomaa,kiskoin lenkkikamat niskaan ja lähdin ulos.pientä sadetta niinkuin eilenkin,muttei se minua haittaa,en ole sokerista.juoksin tuttuja pikkuteitä ja päädyin sotungin peltojen ympäröimälle tielle,siellä on niin aakeaa ja laakeaa,että tuuli tuiversi aika navakasti vasten kasvoja.olo oli jotenkin kevyt ja hyvä,juoksu kulki kuin itsestään,välillä kun oikein tuuli naamaan,ei ollut kivaa,mutta muuten kyllä!vilkaisin puhelinta jossain vaiheessa ja huomasin,että olin aikalailla ennätys ajassa juossut 5km eli n.28min.oon kerran aiemmin juossut niin kovaa,mutta silloin olin 5km jälkeen täysin piipussa nyt ei tuntunut pahalta!olisko kunto parantunut?juoksin yhteensä 7.02km ajassa 42.07,eli loppumatkasta hyydyin jonkin verran,mutta olo oli loistava!aamulenkit on ihania,kunhan saan itseni houkuteltua tonne syksyyn!
tänään poika ja hänen kaverinsa tulivat mun työpaikalle työharjoitteluun.9 luokkalaisten tet kestää 2 viikkoa.mukavasti meni eka päivä,kummatkin sanoivat tykännennsä.pääsin töistä viiden jälkeen ja siitä asti on satanut vähän kovempaa ja tuuli on melko kovaa.eli olen tyytyväinen,että lähdin aamulla lenkille!tänään pitäis punnertaa 25 ja tehdä vähän vatsoja.jos sitten vaikka nukkumaan..
mukavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!