tiistai 30. syyskuuta 2014

pienet kevyet aamulla,rankemmat illalla

eilen oli taas haipakkaa koko päivän..lepopäiväksi olin sen ajatellut,pientä liikettä tuli kuitenkin,kun huomasin ajoissa kotiin päästyäni,että mullahan on firman luuri taskussa..perskules sentään..olin autolla töissä,mutta päätin kipaista pyörällä viemässä sen puhelimen,kun ilma oli hyvä,eikä mulla sillon mitään välttämätöntä hommaakaan ollut.tunti meni ja 16km tuli pyöräiltyä,ei mennyt hukkaan toikaan huonomuistisuus.väänsin kotona pizzaa pari peltiä(joo mun ruokailut on aika hanurista,tällähetkellä..määrät ok ja kasviksia ja hedelmiä paljon,mutta kun tekee kaikkee hyvää mieli..)illalla oli poitsun uimahypyt ja kävelin pienen lenkin rauhassa kovan tuulen puskiessa välillä niskaan ja välillä kasvoihin.
tänään heräsin ajoissa,vaikka menin yhdeksään,teki kyllä mieli kääntää kylkeä,mutta sitkeästi vääntäydyin kahvinkeittoon.join kahvin ja säntäsin ulos juoksemaan.aurinko oli juuri nousemassa ja uskaltauduin lähi metsään juoksentelemaan,hyppelin puunrunkojen yli ja kyykistelin kaartuneiden oksien ali,eli ihanan erilaista treeniä!välillä jalat oli kuin pökkelöt,mutta suurimmaksi osaksi tuntui hyvältä.24 minuuttia ja vajaa 3.5km herättelyä ruhoon,kiirehdin kotiin,kun nuorempi poika piti herätellä kouluun.

kuvat on huonoja,sori siitä..
etsin you tubesta zumbia ja tein kaksi lyhyttä,yhteensä 15 minuuttia.sitten suihkuun ja aamupalaa ja reippaana töihin!
illalla piti ottaa rennosti,mutta päivän aikana alkoi tuntua siltä,että mäkitreeni voisi sopia tähän iltaan.ja niinpä nappasin taas juoksukamat esiin ja laukkasin juoksemaan.

juoksin rennon alkulenkin,reilut 2km ja sitten mäkien kimppuun.huhheijaa kun tuntui jaloissa!!40 minuuttia tahkoin mäkiä ylös ja alas,välillä tikkasin pieniä askeleita,välillä harpoin isoilla harppauksilla.välimatkat hölköttelin ja välillä kävelin hetken,piti kyllä puuskuttaakin välillä,aika koville otti!aamulla juoksin auringon noustessa ja illlalla sen laskiessa,kaunis syksyinen päivä,vähän viileämpi kuin eilen,mutta ilman hanskoja ja pitkiä kalsareita pärjäsi hyvin.
pinempi poika oli tänään terveystarkastuksessa, 11v 153.5cm ,ei varmaan kovin kauan mene kun kolkuttelee meikäläisen 164cm hurjissa lukemissa.isoveljensä on jo pisin perheestä,karkeasti arvioiden 175 ja varmaan jo ylikin.aika hyvin tälläsilta tantoilta,mieskään ei ole 167 cm pitempi.niin se vaan aika kuluu,mun keskos pojat on jo tollasia pitkiä hujoppeja,hyvä niin!
eipä tässä taas muuta kuin hyvät yöt,on kömmittävä peiton alle,että jaksaa aamulla herätä pirteänä töihin!

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

kohti pidempiä lenkkejä hymy huulilla

mun kirjotukset harvenee näköjään,mutta ei se varmaan ketään haittaa.kirjotan kun tulee fiilis.
perjantaina käytiin lenkkikaverin kanssa juoksemassa etana vauhtinen  reilu 7km 57min ja risat.olen opettelemassa nauttimaan juoksemisesta,ei aina tartte mennä täysillä.viime sunnuntain pitkä 19.8km hitaalla vauhdilla antoi uskoa ja tein päätöksen,kyllä se puolikas on hyvä etappi ensi vuodelle!siihen ja se tähtäimessä muutan treenejäni.pe iltana käytiin chikosissa siskon kanssa juhlistamassa hänen synttäriään,syötiin ihanat hampparit ja pyörittiin ulos ravintolasta.ei tarvinnut juoda aiemmin ostamiani siidereitä,niin täynnä olin.
la aamuna heräsin aikaisin ja lähdin juoksemaan kun oli aivan ihana aurinkoinen aamu.juoksin vajaa 3km rauhassa ja suuntasin urheilukentälle.siellä juoksin melko lujaa kierroksen ja kävelin seuraavan.5 kumpaakin,eli 5x400m juoksua ja 5x400m kävelyä..olin aivan yksin kentällä ja uskaltauduin hyppäämään vauhditonta pituushyppyä 10 kertaa.hölköttelin pari kilsaa kotiinpäin.sisko tuli miehensä ja kummipoikani kanssa kylään ja paistelin lettuja ja vohveleita tarjoiluksi.illalla käveltiin lenkkikaverin kanssa 5km pimenevässä illassa.
tunsin jo illalla lihasteni kipeytyvän,ja pelkäsin pääsenkö sovitulle pitkälle lenkille taas uuden lenkkikaverin kanssa.uusin lenkkikaveri(ei olla vielä nähtykään,fb:ssä sovittiin su lenkistä)olikin tullut kipeäksi yövuoron aikana,eikä päässyt lenkille.lähdin rohkeasti yksin lenkille,nappasin miehen puhelimen ja latasin siihen sportrackerin ja lähdin pitkälle lenkille.etukäteen ajattelin,että juoksen 12-15km ja yritän pitää vauhdin hitaana.no,yksin juostessa vauhti karkasi välillä,mutta kävelin ylämäet ja rentoutin juoksua aina välillä.ilma oli aivan ihana,aurinko paistoi ja oli lämmin,juoksin capreissa ja t-paidassa,ohut juoksutakki oli sidottava vyötärölle ja pipo työnnettävä taskuun..ihana ilma syyskuun lopuksi!17.4km ja 2.07 oli tän päivän saldo!
suunnittelin juoksevani yhden pitemmän lenkin viikossa ja yritän pitää noi ylämäki ja hyppytreenit kanssa viikko ohjelmassa.
oon tosi tyytyväinen itseeni,musta on siihen!mä pystyn juoksemaan pitkiä lenkkejä!





tässä kuvia viikonlopulta,ihana ja rentouttava viikonloppu kaiken kaikkiaan. hauskaa viikkoa kaikille!

tiistai 23. syyskuuta 2014

hyppy ja mäkitreeniä



tänään oli rauhallinen työpäivä,kun oli lakko ja vähän lapsia.
 illalla juoksin mäkiä hakunilan urheilupuiston ympäristössä , siellä niitä riittää!ensiksi hyppelin kotona 10 minuuttia sammakkohyppyjä haaraperus saksihyppyjä yms mitä nyt keksin .sitten hölkötin urheilupuistoon ja juoksin pitkiä ja loivia,lyhyempiä jyrkkiä ja kaikenlaisia mäkiä ylös ja kävelin alas,kyllä teki gutaa!reilun puoltuntia juoksin mäkiä ja viel kymmenen minuuttia harpoin ja hypin sammakkohyppyjä,ja peppuun potkimis hyppyjä ja polven nosto hyppyjä.kahjolta varmaan näytin,muttei haittaa..kotona venyttelin parin tunnin päästä kunnolla ja nautin lämpimästä sisätilasta ja sohvan nurkasta,siellä ulkona oli kylmä!välillä tuuli tosi kovaa vastaan ja tuntui ettei pystynyt kunnolla hengittämään.
nyt nukkumaan!öitä!

maanantai 22. syyskuuta 2014

heijastin mietteitä,pipoarvonta mainosta ja uintia..

http://withallmylove--jenna.blogspot.fi/2014/09/tarvetta-pipolle-tsekkaa-valintamme-ja.html#comment-form tuolla olis kiva arvonta,itse osallistuin..ihania pipoja kertakaikkiaan!vai mitä tuumaatte tästä?(heijastin pipo)
tässäkin heijastin kuva
tää ois hyvä lenkeillä..
tosi kivoja pipoja tuolla little mayan verkkokaupassa.
heijastin asioita oon miettinyt paljon nyt kun on pimeää pitkään aamuun ja aikaisin illalla.sellainen heijastin liivi olis tosi jees,mulla on semmonen iso,mutta haluisin juoksuun tarkoitetun kapean mallin.onneksi juoksutakissa on hyvät heijastimet ja kengissä ja useissa housuissakin,mutta liikaa ei voi olla.

tänään on tuntunut kropassa,että eilen on juostu pitkä lenkki.illalla oli pojan uimahypyt ja mä uiskentelin 10 kierrosta eli 10x100m eli 1000m.ja 250metriä rauhallista vesijuoksua.ihanaa palauttelua siis!niska vaan ei tykkää tosta uinnista kun en osaa oikeita tekniikoita,vaan kekotan niska vinossa.muuten kroppa kyllä tykkää.saunassa sitten venyttelin niskaa ja pohkeita,kun rauhassa yksin siellä olin.  huomenna on jhl:n lakko ,mutta mä en kuulu siihen ja meen töihin,puolet työkavereista on lakossa ja paljon lapsia on poissa,eli erilainen päivä tulossa,ja lapsille tarjolla retkieväät.  öitä!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

ensimmäinen pitkä lenkki!

jes!oon ollut täpinöissäni koko päivän,kun viimein sain pidennettyä lenkkiäni kunnolla,edellinen pisin lenkki oli 11km ja nyt se on 19.8km!!!!mahtavuutta,uskomatonta ja ihanaa!
nappasin kuvan lapsuuden uimarannalta vantaanjoen varrelta silloin ainakin sitä kutsuttiin malmin uimarannaksi

samasta paikasta pissatauolta,tosi hyvä että tälläsiä vessoja löytyy reitiltä,vaikka en tommosten ystävä yleensä ookaan toi oli siisti ja helpotti kummasti.

yli puolivälin menty!

kotona söin ihanaa feta halloumijuusto salaattia iiiison kulhollisen.



lähdin tänään ku58 seuran järkkäämälle yhteislenkille kymmeneltä tikkurilan uimahallin kulmilta.mun uusi lenkkikaveri (löytyi fb:n juoksu ryhmästä)lupautui vetämään etana ryhmää,jolle ei sitten muita tänään tullutkaan.kahestaankin oli tosi kiva mennä.lähti sieltä samaan aikaan nopeampi porukka,jotka yrittivät houkutella meitä mukaan,mutta me oltiin etana porukassa ja se oli hyvä se!lähdettiin joen varteen rauhallista tahtia.mulla on aina tosi vaikeaa mennä rauhallista vauhtia vaan vedän aina melko lujaa ja siksi 11km on ollut ihan maksimi.yleensä on veren maku suussa 8km jälkeen,nyt meni tosi helposti jutellen niitä näitä.juostiin pukinmäkeen asti joenvartta ja mentiin yhden sillan alta toiselle puolelle jokea takaisin päin.pysähdyttiin 11km kohdalla (suurinpiirtein)malmin uimarrannalla vessaan.n.14km kohdilla kenkä alkoi painaa nauhojen kohdilta ja piti löysätä ja jouduin tekemään saman uusiksi ihan alusta asti,kumpaankin kenkään parin-kolmen kilsan päästä.tais jalat vähän turvota pitkästä lenkistä,yleensä ei oo tollasta painamista tullut.vähän eksyttiin tulomatkalla,mutta2,5 tuntia 19.8km tuli mittariin!siis tosi rauhaisaa,mutta mukavaa,eikä tuntunut pahalta missään vaiheessa.mä oon niin tyytyväinen itseeni!hitaassa vauhdissa siis oli salaisuus matkan pidentämisessä,ainakin mulla.ja mikä parasta,huomasin,että puolimaratoni on mahdollinen mulle ensi vuonna,eikä siis pelkkä haave!
uuden lenkkikaverin neuvoilla suihkuttelin jalkoja kylmällä ja lämpimällä vedellä(auttaa palautumisessa) ja venyttelin kunnolla pari tuntia lenkin jälkeen.niska on taas tai edelleen jäykkä ja kipeä,mutta ei se sen kipeämmäksi lenkillä tullut.
söin ihanaa feta halloumi salaattia ja jäätelöä mukavan päivän kunniaksi.
illalla käytiin vielä vanhan lenkkikaverin kanssa kävelyllä hänen 5km juoksulenkin jälkeen,3.5km rauhalliseen tahtiin palautellen.
mukava päivä kaikenkaikkiaan,huomenna taas arkeen! palaan taas!

lauantai 20. syyskuuta 2014

kävelyä kävelyä ja viimein haparoivia juoksuaskelia

heippa vaan taas!melkein viikon oon viettänyt blogi taukoa.en oo kuitenkaan maannut ihan laakereillani kokoajan.kaikkea liikuntaa en tarkkaan muista,mutta suurinpiirtein kuitenkin.oon(su--pe) kävellyt ainakin yhteensä 18km pyöräillyt 16km,zumbannut 20min ja tattadadaa....juossut!!!siis viimein uskalsin eilen lähteä juoksulenkille.ääni on edelleen maassa ja ajoittaisia pieniä yskähdyksiä tulee,mutta olo on tosi hyvä. ilma oli tosi kaunis ja lämmin ja sainkin heittää juoksutakin urheilukentän aidalle kun lähdin kiertämään kenttää.
juoksin 5 suht rauhallista kierrosta ja tunne oli hyvä,venyttelin pari minuuttia ja lähdin reippaalle kierrokselle,en juossut täysillä,vaan kovempaa kuin noi 5.luja vauhti ei tuntunut niin hyvältä,mutta johtunee tauosta.kävelin yhden kierroksen ja juoksin taas yhden reippaan kierroksen ja kävelin vielä kerran.juoksin myös kentälle ja takaisin yhteensä reilun kilsan. ihana olo!!!illalla tuli päänsärky ja niskajumi ja tänään on ollut lihakset jumissa,mutta tauko ja juoksuradan alusta varmaan teki sen,päällimmäiseksi jää hyvä paluufiilis!kyllä tää tästä.
tänään olin nuoremman pojan koululla paistamassa vohveleita ja pitämässä puffettia lauantai koulupäivässä.itse koululainen on vielä flunssassa eikä mennyt kouluun,mutta minä edustin meidän pehettä vanhempain toimikunnan riveissä.käväisin yhdessä välissä vanhemman pojankin koulupäivässä moikkaamassa uutta opea joka vaikutti kivalta ja kertoi pojan koulun alkaneen hyvin ja ,että poika oli selvästi parantanut luokkahenkeä!jes!pieni 9 oppilaan erityis luokka selvästi toimii pojalla,kun aiemmin häiriköi,eikä tiennyt tulevista kokeista mitään,nyt lukee etukäteen ja kuuntelee tunneilla,toiv jatkuu tarmo koko loppu peruskoulun.
kotona paistelin vielä päikkärien jälkeen vohveleita juusto,kinkku,tomaatti ja aurajuusto täytteillä.ja muutaman tavallisenkin tein pojille,itse olin maistellut jo koululla pari,söin kotona vain suolaisia versioita.nyt otan illan rauhassa ja mietin uskallanko huomenna ekalle pitkälle 2 tunnin yhteislenkille...sen näkee huomenna aamulla. hauskaa lauantaita! palaan taas!

lauantai 13. syyskuuta 2014

sieniretkellä sipoonkorvessa(sis tattirisoton reseptin)







tänään lähdin ilmaiselle sieniretkelle sipoonkorpeen.ajelin autolla muutaman kilsan kun siellä on navigaattori,muuten en ois löytänyt..nyt tiedän missä paikka on.meitä oli noin seitsemänkymmentä eri ikäistä wannabe sienestäjää.osa tunsi jonkin verran sieniä ja sitten oli samanlaisia uuveloita niinkuin minä,eli ainoat tuntemani sienet on kärpässienet ja herkkusienet kaupan hyllyllä.kuljin aika lähellä ohjaajaa,ja kipaisin aina kysymässä,mikä tää on voiko syödä?sainkin saaliiksi tatteja ja pari haperoa ja rouskua ja yhden kehnä sienen.vanhempani just kehuivat kehnäsieniä ja ohjaaja pariskuntakin kertoi sen olevan erinomainen sieni,harmi kun en löytänyt enempää.kalevan sivuilta lainattu kuva.
mun lähellä kulkeneet naiset kertoivat heille kertyneen kilsoja vajaa kuusi,suurinpiirtein siis mullekin varmaan tuli rauhaisaan tahtiin nauttien ihanasta syys säästä .
olin niin intona retkestä,että piti heti kaivaa tattiresepti esiin ja tehdä tattirisottoa ensimmäistä kertaa elämässäni.http://www.maku.fi/reseptit/italialainen-tattirisotto tuolta löytyi resepti jota noudatin täysin
Italialainen tattirisotto
MU
GL
Resepti: Maku 06/2006

Italialainen tattirisotto


Tee näin

30 min
  • Kuumenna öljy kattilassa tai pannulla. Lisää voi ja riisi, sekoittele ja anna riisien paahtua läpikuultaviksi.
    Lisää tattiviipaleet sekä sipulisilppu. Anna kuullottua ja paahtua kevyesti. Lisää valkosipuli sekä valkoviini. Hämmennä riisiä ja sieniseosta niin, ettei riisi pääse palamaan pohjaan. Lämpö on hyvä pitää mietona. Lisää nestettä vähitellen ja anna risoton hautua hiljalleen napsahtavan kypsäksi. Tattirisoton kuuluu olla lusikoitavan löysää.
    Mausta italialainen tattirisotto parmesaanilastuilla, persiljalla, suolalla ja mustapippurilla.
    ihanaa ja helppoa!! koko perhe tykkäsi kovasti,ja sainpahan jo kauan hyllyssä tönöttäneen valkoviinin hyötykäyttöön,vielä jäi,ehkä illalla maistan lasillisen.kylkeen tein valkosipulileipiä,osan pelkästään ja osan tomaatilla ja vuohenjuustolla http://saatanallinensoppatykki.blogspot.fi/2010/03/lampimia-leipia.html

Perusohje tähän hommaan:
  • Leipää; Minä käytän usein tähän tarkoitukseen täysjyväleipää, josta leikkaan paksuja siivuja. Myös esimerkiksi ruis-paahtoleivästä saa todellla hyvää uunissa.
  • Oliiviöljyä.
  • Valkosipulia oman maun mukaan.
  • Yrttisuolaa (Herbamare on parasta)
     Levitä leipäsiivut uuninpellille.

    Tee sitten mausteseos. Kaada kippoon esimerkiksi 1dl oliiviöljyä. Raasta, murskaa tai pilko valkosipulia oman maun mukaan, minä laitan yleensä 1-2 yksikyntistä, tai vaihtoehtoisesti n. 4 kynttä. Yrttisuolaa kannattaa laittaa vain hivenen, ehkä n. 1tl Pippuria saman verran, ja yrttejä reilusti oman maun mukaan. Se on simppelisti siinä.

    Nyt kauhomaan lusikalla mausteista öljyä leipien päälle. Itse tykkään laittaa reilusti, että leivät pysyvät osittain jopa mehukkaina uunissa. Öljyä joutuu välillä sekoittelemaan, kun mausteet tuppaa valumaan pohjaan.

    Sitten vain uuniin, 200° ja sen aikaa, että leivät ottavat mukavasti väriä pintaan.
  • Pippuria
  • Yrttimausteita, esim Oregano, Basilika, Timjami
  •  
täyttävämpi versio
  • Tuoretta tomaattia
  • Tuoretta basilikaa
  • Pötkylä Vuohenmaitojuustoa
Levitä ensin öljyseos. Viipaloi sitten tomaatti siivuiksi ja asettele leivän päälle. Hienonna päälle tuoretta basilikaa. Leikkaa vuohenmaitojuustosta paksut siivut tomaattiviipaleiden päälle.
hyviä oli nääkin !sopi hyvin risoton kanssa ja oli sitten vähän täyttävämpi satsi. kävely teki hyvää,huomenna taas jotain liikehdintää,kyllä se alkaa olla jo paremman puolella!

perjantai 12. syyskuuta 2014

kärvistelyä ilman hikiliikuntaa,kuvia menneiltä päiviltä

banaaniletut ja mansikoita,nami nam!

poika leipoi minun auttamana mustikkapiirakkaa


tänään hain kummipojan puolelta päivin päiväkodista,halusi heti näyttää lähi puistossa parhaan kiipeilypuun

sitten vähän korkeushyppyä

käytiin kummipojan perheen(siskon perhe)ja nuoremman pojan kanssa tapanilassa tivolissa,tässä taitonäytöksestä kuva.

poika viikinkilaivassa,ennen liikkeelle lähtöä.  



mä haluaisin jo liikkeelle!!hermo pettää ja lihakset jumittaa.oon sitäpaitsi syönyt mitä sattuu kun ei ole paljon muutakaan tekemistä ollut(tyhmää, tiedän)tänään jumppasin 25 minuuttia erilaisia verryttely ja venyttelyjumppia,teki hyvää.
kahentoista aikaan hain pikkumiehen päiväkodista,hän sanoi onnellisena ettei kukaan ihminen ole häntä vielä hakenut näin aikaisin..ihanaa kun kummi sinä hait..tuli mukava olo!poika näytti linnunradan leikkipuistossa muutamia temppuja,kiipesi puuhun ja hyppäsi korkeushyppyä.
illalla mentiin tivoliin tapanilaan jossa nähtiin mun sisko ja miehensä (kummipoitsun vanhemmat)siellä sitten kierrettiin ja pojat kävi laitteissa,minäkin yhteen uskalsin,mutta siinä pyörityksessä meinasi tulla paha olo..muuten ilta onkin sujunut rauhallisesti,kohta nukkumaan.
huomenna kehittelen jotain liikettä,ei juoksua vielä,mutta jotain..öitä!!

maanantai 8. syyskuuta 2014

tennispallo,uusi ystäväni!

ei en ole aloittanut tenniksen pelaamista täällä sairastuvalla,vaikka jatkuva rykiminen ja makaaminen tylsistyttääkin.luin tänä aamuna fb:n juoksufoorumilla kaikenlaisia juttuja,koska se on tällä hetkellä ainut mitä juoksun saralla voin tehdä.siellä joku kyseli apuja selkärangan ympärillä olevien lihasten rentouttamiseen ja yksi ohjeista oli tennispallorullaus,eli rullaus tennispallon päällä.en muista olenko sitä joskus tehnyt,en paljon ainakaan.olen kyllä käyttänyt erilaisia palloja lasten kanssa rentoutus hetkissä,lapset nauttivat ja osaavat hieroa toisiaankin.minä hain samantien pallon ja menin makaamaan sen päälle ja rullailin ees taas,rutinaa ja raksahduksia,muttei kipua,koska pystyin itse valitsemaan miten rullasin.välillä kyllä tuntui aika kivuliaalta,mutta hyvällä tavalla.rullasin näin aluksi vain 5minuuttia,koska olen kipeä ja lihakset on aika jumissa.veri kiertää nyt jo paremmin.hieroin myös jalkapohjat(kävin suihkussa just ennen,eli en hiki jalkoja ja päätä samalla pallolla hieronut..)ja pään ja niskan.tätä tulen varmasti tekemään useammin!ihana tunne kun veri kiertää eikä jomota niin paljon.aion kyllä ostaa jossain vaiheessa pilates rullankin ,mistä olen haaveillut jo kauan,mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia.

rennosti kuntoon.net sivuilta kuva lainattu

täällä siis sairastellaan oikein kunnolla,toivottavasti lääkkeet alkaa helpottaa pian,en jaksa tätä särkyä ja kolotusta ja heikkoa oloa. parempaa viikkoa teille!

kiukkua ja pakkolepoa

mua suututtaa niin paljon,että en meinannut kirjoittaa ollenkaan,mutta kirjotanpahan kuitenkin.sen siitä saa kun ei malta maata ja levätä kun on flunssa,mä yritin työntää flunssaa taka alalle ja treenailin,muka hiljempaa ja lyhyempiä lenkkejä.lauantaina olo alkoi jo olla huono,pyöräilin kyllä kevyesti 7km ja kävelin reilun tunnin..illalla en pystynyt nukkumaan ollenkaan,yskitti mahdottomasti ja kun vääntäydyin makuuasentoon oli pompattava ylös kun meinasin tukehtua.kun oksentelin limaa vessassa mies kysäisi ohimennen,kannattaisiko pientä urheilutaukoa pitää..joo kai..siis tottakai !eilisen makasin koko päivän,kävin vaan poikien kanssa vanhempieni luona johon tuli kaverini leikkaamaan meidän hiuksia.ilta meni paremmin,mutta yskitti edelleen ja olo oli heikko.aamulla menin töihin ja varasin ajan työterveyslääkärille.sain ajan jo aamupäiväksi,eli olin töissä reilun 3 tuntia ja se jäikin tän viikon saldoksi.lääkäri määräsi rahiseviin keuhkoihin ja tulehtuneisiin poskionteloihin antibiootit ja nenäsuihkeita.ja viikon saikkua.ja kielsi liikunnan,sanoi jos kunto kohenee,pieniä rauhallisia kävelyjä voin tehdä,mutta voinnin mukaan ja aikaisintaan torstaina.mitä pitempään lepään sen parempi.juoksutauko on siis ainakin tän viikon,salaa haaveilen olevani juoksu kunnossa sunnuntaina,saa nähdä.  terve.fi sivuilta lainattu kuva.

perjantai 5. syyskuuta 2014

kävelyä ja rauhoittumista viikonloppuun



tänään oli vuorossa 2.30 lopussa ilme ei ollut näin rauhaisa..
käytiin lenkkikaverin kanssa kävelemässä 6.4km 1tunti 5minuuttia.yskittää aika paljon,mutta kävely ei ainakaan lisännyt sitä.kaunis ja aurinkoinen ilta niinkuin koko päivä tänään.pyöräilin myös työmatkat tänään ainoan kerran tällä viikolla eli 16km pyöräilyä tuli tänään. nyt otan rauhallisesti loppu illan ja nautin sohvaperunana olosta ja saatan napata jotain herkkujakin maltillisesti!hauskaa viikonloppua!

torstai 4. syyskuuta 2014

sitkeää flunssaa ja uusia treenejä

niinkuin eilen kerroin ,mä kyselin itelleni kavereita pidempiin lenkkeihin.yksi nainen ilmoitti asuvansa lähellä mua ja juoksevansa hitaalla tahdilla pitkiä lenkkejä.hän on juossut jo 10 täyttä maratoonia noin 5 tunnin ajalla.sovittiin lähtevämme jossain vaiheessa yhdessä juoksentelemaan.tänään oli fb:hen tullut yv että hän juoksee vetoja sotungin urheilupuiston juoksuradalla,joka toisen lujaa ja joka toisen hiljaa.eli sinne siis!mä oon aika yskänen,mutta päätin mennä kuitenkin,eilinen rauhallinen tahti ei haitannut sen kummemmin.uusi pitkis kaveri oli jo juoksemassa kun pääsin urheilupuistoon.juoksin yhden rauhallisen kiekan yksin kun hän oli aika kaukana ja oottelin hänen nopeansa ajan ja sitten esiteltiin itsemme ja lähdettiin heti kävelemään/hölkkäämään kenttää.oikein mukava nainen 47v ja juossut jo kauan.hänellä oli paljon hyviä vinkkejä juoksutreeneihin.nää vedot juoksu rata alustalla on mulle ihan uutta,ja vaikken juossutkaan kuin kolme nopeahkoa ja kolme rauhaisaa kierrosta,huomaan lihaksissani erilaisen alustan vaikutukset.käytiin pieni hölkkä vielä hiekalla ja höpötettiin kuin vanhat kaverit!heini juoksee blogin sivuilta kuva. mun röhinä ja äänen mataluus ei kyllä helpota.juostessa ei tunnu pahalta,kovempaa kun menin yskitti enemmän,hitailla ei tunnu missään.mutta kun en liiku yhtään yskittää kokoajan,outoa..jos tää ei helpota,mun on pakko levätä muutama päivä.toiv ei tartte!  lähen nukkumaan,hyvät yöt!
p.s oon selkä seinää vasten haasteessa 2min20s kohdalla menossa,kyllä polttaa!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

vanhan juoksukaverin paluu ja uusien metsästys

flunssaa pukkaa jälleen,en tiiä onko se vanhan jatkoa vai täysin uusi,mutta yskittää ja nokka vuotaa taas.oon yrittäny heittää flunssan taka-alalle,mutta ei kaikkeen kyllä nyt rahkeet riitä.ma pojalla oli tikkurilassa uimahypyt ja mä treenailin siellä kuntosalilla,osittain pystyin sieltä seuraamaan treenejäkin,kun siellä on ikkuna altaille päin.tuli poljettua crosstrainerillä ja treenailtua käsiä ja rintaa sekä jalkoja.eilen tiistaina käveltiin lenkkikaverin kanssa reippaasti 7.5km,hyvää teki!tänään oli vuorossa lyhyt juoksulenkki,kun lenkkikaverilla on selkävaivojen takia ollut pitkä juoksu tauko.5.4km ja 38min etana vauhtia niinkuin lenkkikaveri asian ilmaisi.oli silti ihanaa päästä juoksemaan ihanan kaverin kanssa pitkästä aikaa.mun keuhkot rahisee,eli vaikka olisin voinut juosta vielä..päätin rauhoitella illan.
kyselin juoksufooumin kautta itselleni lenkkikavereita täältä mun suunnilta pitempiin lenkkeihin(aluksi ehkä 12-15km)ja 5 naista löytyi,aika lähistöltä ja kaikki halukkaita juoksemaan mun kanssa pitempiä lenkkejä!vähänkö hauskaa saada lisää porukkaa lenkeille ja saada puhtia pitempiin lenkkeihin,puolikas,täältä tullaan!!jos joku on täällä helsinki,vantaan suunnilla ja haluaa lenkkeillä meikäläisen kanssa,oon niin valmis lähtemään lenkille vaikka johonkin muihinkin ympyröihin,mutta kuitenkin suht lähelle..uusia ihmisiä on aina kiva nähdä.  palailen taas!

talven odottelua ja viikon treenit

Moi! Syksy on jo pitkällä ja talvi lähenee vääjäämättä, tai mistä se talvi oikein alkaa, en tiedä. Nyt on ollut jo muutamia lumisateita jotk...