lauantai 31. toukokuuta 2014

vertailukuvia

31.1 2014

31.1 2014

maaliskuu 2014

maaliskuu 2014

31.5 2014

31.5 2014
nää vertailuhousut mahtuu jo tosi mainiosti jalkaan!!ehkä jo vähän löysät,mutta hyvät just nyt.harmi kun en ennen joulua tajunnut kuvata kun noi housut ei mennyt reisistä ylös asti..suunta on siis oikea!

maanantai 26. toukokuuta 2014

naisten kymppi ja muuta liikettä

kipeä käsi piti mut hereillä suurimman osan yöstä,siksi tulin työpaikalle jo 45 minuuttia ennen työajan alkamista.istuin hierontatuolissa ja join kupin kahvia ihan rauhassa ja vielä jäi aikaa tänne blogiin kirjoittamiseen.
viime viikolla nautin ihanista säistä ja jatkoin juoksu ja kävelylenkkejä sekä otettiin rullaluistelu uutena harjoituksena mukaan.ekan kerran pyörittiin urheilukenttää ympäri viiden kilsan verran ja seuraavalla kerralla mentiin jo 7km kuusijärven kulmilla.rullaluistelu on hauskaa ja väsyttää jalkoja ihan erilailla kuin juoksu ja kävely.vielä kun oppisi jarruttamaan...mä' en uskalla kunnolla jarruttaa,ja ollaan jouduttu valitsemaaan reitit mäkien mukaan.pitää pyytää isältä jarrutus kurssi.saatiin mukaan kävelyporukkaan yläkerran naapurini ja nyt kävellään sitten kolmestaan,kaksin jatketaan juoksuja ja rullailuja.sunnuntaina oli naisten kymppi johon olin ilmottautunut kahden työkaverin kanssa.tapahtuma oli hieno,porukkaa paljon ja ilma todella kuuma.lähdin hölkkäporukassa,mutta huomasin valinneeni väärin kun koko tien leveydeltä oli hitaasti kävelevää porukkaa,meitä oli aika monta jotka yritettiin päästä hölkkäämäänkierrettiin pusikoissa ja autotiellä,että päästiin vähänkin väljemmille vesille.mä juoksin yksin ja tapasin kaverit myöhemmin maalissa.juoksu sujui hyvin ja fiilis oli hyvä kokoajan!tosi kuuma n.30c veroitti vähän voimia ja olisin kaivannut enemmän juomista ja vettä päähäni.tolla reitillä oli kaksi vesi pistettä josta nappasin aina kaksi mukia toisen join ja toisella kastelin ohuen piponi ja huljautin päähäni kylmää vettä.vaalipäivän kunniaksi sari essayjahin(tai mitenm se kirjoitettiinkaan)kannattajat olivat laittaneet mehupisteen,mutta liian lähelle toista juoma pistettä kauempana siitä olisi ollut iloa enemmän.join kyllä mehunkin ilolla,kiitos siitä!sain ajaksi tunti kymmenen minuuttia ja olin tosi tyytyväinen,että sain niinkin hyvän ajan ruuhkasta ja kuumuudesta huolimatta.nyt innostuttiin toisen työkaverini kanssa juoksutapahtumista,midnight runiin elokuussa lähdetään seuraavaksi.nyt kolahti ovi,ekat lapset tulee!lähden töihin ja jatkan myöhemmin!

torstai 22. toukokuuta 2014

huomenta!



tämä aamu alkoi aurinkoisesti ja rauhallisesti koska menen vasta 9 töihin.ehdin tehdä kunnon aamiaisenkin..
rahkaa vähäkalorisella mehukeitolla,rahkalettuja mustikoilla ja magnesium poretabletti veteen.mulla on ollut suonen vetoja useana yönä,eli ostin magnesiumia jospa se helpottaisi.hauskaa päivää kaikille!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

fiilisten vaihtelua pitkiä lenkkejä lomailua ja paino

en oo kirjoittanut vähään aikaan..viimeviikolla mun ihana pyörä varastettiin ja se vei mun fiilikset pohjamutiin,siis kerkesin pyöräillä sillä n.250km ja sitten joku urpo päätti varastaa sen meidän pihasta jossa se oli lukittuna pyörätelineeseen.helkkarin helkkari.perjantaina päätettiin lenkkikaverin kanssa juosta pitkä lenkki,halusin unohtaa ton tapauksen ja odottaa vakuutuksesta korvausta..juostiin 11.1km!!!!ihan mahtia.1.18 minuuttia meni ja fiilis oli hyvä.viikonloppu meni lopella vuokramökillä.aikuisporukassa vietettiin mun ja kolmen kaverin 40kymppisiä ja mun mies ja sisko miehensä kanssa oli mukana myös.syötiin juotiin laulettiin ja naurettiin,kävelin 3 kertaa lyhyet lenkit ja hypin ja pompin ja tanssin ja lauloin karaokea,mulla on lihakset ihan hellinä siitä hyppimisestä.tänään kävelin siskolle 9km hakemaan meidän toista autoa.kävin pe puntarissa pitkästä aikaa,66.5!!ihanaa,mun paino tippuu vaikken mä kyttää ja merkkaa jokaista suupalaa,oon siis sisäistänyt jo melko hyvin nää kevennetyt ruokailut.oikein hauskaa viikkoa kaikille,mulla on vielä huominen lomaa.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

morkkista ja pakkomielteitä(?)ja viikon liikunnat

tällä viikolla on mennyt vähän  niin ja näin..syömingit on ollut ihan ok,eilen oli vapaampaa syömistä,muuten ollut ruodussa.käveltiin maanantaina 6km ja tiistaina oli se 10km juoksulenkki,mikä nosti fiilikset korkealle,mutta pökkelöitti jalat totaalisesti.keskiviikkona kävelin rauhallisesti siskon kanssa 35 minuuttia,n 3.5km ja torstaina juostiin pökkelökoivilla vajaa 8km.ei ollut helppoa,mutta kun pääsi vauhtiin menihän se.torstaina myös pyöräilin työmatkat.perjantaina hain kummipojan päiväkodista ja kävelin tapanilasta tapulin kautta suutarilaan n 45 minuuttia 4,5km.suorempaakin olisi päässyt,mutta mulla oli aikaa ja halusin päästä liikkeelle.illalla satoi eikä menty kävelemään.lauantaina eli eilen oli talkoopäivä,ja sovittiin ettei lenkkeillä,kävin itse aamukahvilla siskon luona pyörällä.puolituntia per suunta ja matkaa kertyi 8.7km yhteen suuntaan eli 17.4 yhteensä.loppupäivä meni haravoidessa ja muissa talkoo töissä,ja grillatessa ja nautiskellessa lonkeroa olutta ja viiniä..taas..mä juon yleensä tosi harvoin,ehkä 5-10 kertaa  vuodessa ja aika vähän kerrallaan.nyt tuntuu,että jatkuvasti tulee jotain juhlia tai mukavia ystäviä joiden kanssa tulee muutama otettua.en juo ylettömästi,mutta näin seuraavana päivänä ottaa päähän kun tulee näinkin usein juotua.mutta meillä oli hauskaa ja se kai on tärkeintä.
20.4km yhteensä tuli kävelyä 17km juoksua ja 33.8 km pyöräilyä.ihan ok super viikon jälkeen.tänään käveltiin 6.4km nuoremman pojan ja lenkkikaverin kanssa.
siskoni kävi meillä perjantaina hakemassa poikansa ja tein heidänkin perheelle ruokaa.harmittelin ääneen siskolle kun en jaksanut lähteä kävelemään sateeseen...sisko sanoi että mulla on pakkomielteitä tän kanssa tai jotain..kun eilen pyöräilin niille aamulla siskon mies kommentoi jotain saman suuntaista,mutta sanoin,ettei tule mitään tuloksia jos ei tee mitään.en koe että mulla olisi pakkomielteitä,en varmasti herkuttelisi ollenkaan saati joisi mitään alkoholia.jos en radikaalisti muuta liikunta ja ruokailu tottumuksia,ei varmasti kropassa tapahdukaan mitään positiivista.eli jatkan samaan tahtiin pakkomielteistä ja morkkiksista huolimatta koska haluan tehdä niin ja muuttua.tänään oli pojan peli naapurikentällä,kohta mennään äidin lihapatojen ääreen. hyvää äitienpäivää kaikille!

tiistai 6. toukokuuta 2014

tässä ollaan nyt, hämäriä kuvia

jalat on paras osa meikäläisestä.

tissit roikkuu,mulla ei oo liivejä tossa..kädet vaatii vielä paljon töitä

maha on karmea,vaikkakin paljon pienempi kuin alussa

noi housut ei näytä oikein hyvältä..jenkkakahvat on ja peppua pitää treenata,se on littana.

mä pääsin kymppikerhoon!

äläkä nyt väitä,että luulit jotain muuta..me juostiin lenkkikaverin kanssa 10km!kahdella juoman pitusella kävelyllä..1tunti 10 minuuttia meni!6km asti oli mielettömän helppoa ja ei tuntunut missään,sitten alko puuskututtamaan..sattu välillä takamukseen ja välillä polveen ekan juomatauon(kävely)jälkeen alkoi taas helpottamaan,lenkkikaveri paran jalka on kipeä,mutta tiukkana vaan juoksee lääkiten ennen ja jälkeen itsensä.saa nähdä kauan pystyy noin tekemään,ennen kuin joutuu lepotauolle..8km kohdalla oli taas vaikeaa ja jalat painoi tonnin..9km kohdalla tuli uusi spurtti vaihde ja oisin voinut juosta vielä pari kolme kilsaa..no 10 oli tavoite ja se meni!alkuperäinen tavoite oli kesäkuun alussa jaksaa 10km ja se meni jo nyt!!nyt ajateltiin pyrkiä 7-10 km lenkkeihin,ei joka kerta kannata pidentää.ajateltiin myös jos tekisi välillä 5km nopeita lenkkejä..katellaan,mutta nyt tuntuu huipulta!
meikäläinen uudessa juoksutakissa ja vanhoissa lököttävissä juoksutrikoissa.niinkuin ehkä näkyy jaloista ja pepusta on entisestään lähtenyt,selkä on edelleen muhkurainen vatsasta ja tisseistä puhumattakaan..kai nekin tästä kutistuu,toivoa sopii..

maanantai 5. toukokuuta 2014

liikunnalisen viikon tuloksia.

eilen laskeskelin viime viikon liikuntoja ja yhteensä juoksua tuli 30km(!!!!!!)kävelyä 23.5km ja pyöräilyä 32km..huippua!!sairastelun jälkeen uuteen lentoon!suurinpiirtein laskettu,tosta juoksu tuloksesta oon tosi onnellinen!oon pari viikkoa menny ilman kiloklubia ja vaakaa,loppuviikosta vois kurkata miltä näyttää,yritän kokeilla osaanko elää keveästi ilman kalorien tuijotusta,vai tarttenko kuitenkin sen avuksi.tänään yksi työkaveri huokasi,että kyllä sä oot kutistunut!tuntu tosi ihanalta.sitten oli hikijumppaa kotona ainakin 2.5 tuntia.proteiini pitoiset aamupalat jäi taikinasta teräkseksi ohjelmasta,ja se on toiminut mahtavasti!tänään kävellään taas!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

juoksua läpi tuulen ja tuiskun ukkosten jyristessä ja salamoiden välkkyessä

tänään käveltiin rauhaisaan tahtiin kirpputoritapahtumassa tapanilassa yhteensä 4km.mosa herää on kiva tapanilan kyläpäivä ja siellä on mukava kuljeskella ja ihastella vanhoja taloja ja kirppari tarjontaa.löysin isolle pojalle monster energy hupparin 5e,tykkäsi kovasti.

välillä paistoi aurinko,välillä tuli rakeita.
illalla oli vuorossa juoksulenkki.ajateltiin tehdä vain vitonen,mutta nälkä kasvaa syödessä ja matka päätyi taas ennätys pituuksiin!9.11km!!1tunti ja 7 minuuttia meni.alkuun murahteli ukkonen muutamaan kertaan ja salamatkin räiskähteli,sitten oli rauhaisaa ja loppumatkasta alkoi sataa melko kovaa.reissu meni melko helposti ja tarvittiin vain kaksi juoma/kävelytaukoa,muuten juostaan kokoajan .vitsit tuntuu hyvältä kun tää kestävyys kunto kasvaa kohisten!hauskaa illan jatkoa,tää painuu suihkuun!

terveellisemmät rahkaletut(resepti)

tänä aamuna mun teki taas mieli rahkalettuja,ne on hyviä ja mielettömän helppoja!mä muuntelin tänään reseptiä ja se oli tämmönen:

125g rasvatonta rahkaa
1muna
vajaa puoli desiä neljän viljan hiutaleita
1tl pellavan siemeniä
1tl auringonkukan siemeniä
2rkl vehnäjauhoja

kaikki ainekset sekaisin ja paistetaan öljyssä tai minä käytin taas vähän voita.näitä oli vähän vaikeempi käsitellä,mutta onnistui käännellä lopulta kuitenkin.

tänään söin puolet letuista kalkkuna leikkeleestä leikatuilla suikaleilla ja kirsikka tomaateilla ja osan mustikoilla,loput rahkat söin taas mustikoitten kanssa jälkkäriksi.hyvää ja nopeaa!

lauantai 3. toukokuuta 2014

mun täytyy kävellä näin..





tänään oli väsynyt päivä,johtuiko eilisestä valvomisesta vai tän päivän  sateisesta säästä..välillä aurinko kurkisteli ja sitten tuli taas vettä.pojalla oli peli ja siellä se nuhanenä pelasi kaatosateessa 5 asteen lämpötilassa..hrr..mulla tuli jo katsellessa kylmä.
kävelylle mentiin niinkuin oli sovittu,vauhti ei päätä huimannut,mutta 8.5km ja puolitoista tuntia meni.hyvää teki taas ja nyt voi rentoilla illan.huomenna aamulla kirppiskierrokselle mosa herää tapahtumaan tapanilaan ja illalla juoksulenkille. kuvat lainattu ellit.fi

illan viettoa ja rahkainen aamiainen

eilinen ilta venähti ja lenkkikaveri viihtyi meillä 4 tuntia ja lähti vähän ennen kolmea yöllä.kiva ilta,mutta yllättävän usein on tullut muutama juoma juotua..yleensä menee kuukausiakin ilman alkoholia.no huolestua ei tarvitse,ei musta alkoholistia tule!yksi olut kaksi lonkeroa ja vähän punaviiniä.mä en tykännyt siitä viinistä yhtään.yäk.mies oli saanut ton viinin töistä ja onneksi lenkkikaveri tykkää punaviinistä niin ei jäänyt juomatta..kylläpä tuli juteltua paljon ja naurettua.
aamulla heräsin pirtsakkana puoli yhdeksän ja paistelin itselleni rahkalettuja jotka söin pakastemustikoiden ja lopun rahkan kanssa.hyvää oli ja oikein mainio illan istujaisten jälkeen!aurinko paistaa,pitää keksiä jotain aktiviteettiä.

perjantai 2. toukokuuta 2014

tavoitteet on tehty rikottaviksi..

tänään oli super hiljainen päivä töissä.talon melkein 80 lapsesta vain 11 oli paikalla.meitä oli 4 hoitajaa siellä,eli aika yksilöllistä hoitoa saivat.mä laiskottelin taas,oli pari astetta pakkasta viideltä ja mä rapsuttelin auton ikkunat ja starttasin autolla töihin.siivosin töiden jälkeen ja otin pienet 15 minuutin silmien lepuutus unet ja lähdin juoksemaan.tänään oli tavoitteena 8km ja  menihän se rikki! 8.11km juostiin ja 58 minuuttia eli vähän reilu 7km keski tuntinopeus.me spurtattiin ylämäet ja loppumatka,kyllä oli mehut pois!ihana fiilis nyt suihkun jälkeen..lenkkikaveri tulee vuorostaan kohta meille punaviinilasilliselle tai kahdelle ja sitten uni maistuu taas.

torstai 1. toukokuuta 2014

liikkuvaa vappua!

eilen käytiin lenkkikaverin kanssa juoksemassa ja vitsit että rullasi ja sujui mahtavan hyvin!maanantain tahmaisesta lenkistä ei ollut tietoakaan.juostiin 7.4km eli pisin lenkki tän kuntoilu projektin aikana.kävelty toki on kymppikin,mutta juosten tää oli pisin.54 minuuttia meni ja hyvä fiilis jäi!illalla kävin istumassa muutaman tunnin lenkkikaverin luona naposteltiin vähän ja juotiin parit lonkerot.tänään nukuin pitkään ja paistoin aamulla munkkeja.käytiin lenkkikaverin kanssa kävelyllä 5.6km tunnissa.satoi vettä ja oli helppo hengittää.kuva lainattu vastavalo.fi